Design Triennale viikko

Huh hulinata!

Kuopiossa järjestettiin neljättä kertaa Design Week Kuopio, jonka tämän vuotisena teeman oli yhteistyö.

Teema näkyi viikon huipputapahtumassa Design Triennale Kuopiossa, joka on kolmen tahon – Itä-Suomen Muoto ry:n, Kuopion Rouvasväen yhdistyksen ja Savonia-ammattikorkeakoulun – iso yhteisponnistus. Ja kiertoon-hanke oli totta kai mukana!

Viime kerta meni suunnitellessa työpajaa Design Triennale Marketiin. Materiaalina oli (tietenkin) kierrätysnahka, josta oli tarkoitus tehdä kuulokkeiden johdon pidike.

Lähdimme porukassa miettimään kokoa ja kiinnitysmekanismia pidikkeelle. Sen oli tarkoitus olla muodoltaan muunneltavissa, jotta jokainen työpajassa kävijä saisi suunnitella pidikkeelle oman muotonsa.

Työpajaan tarvittiin siis mallikappale kuulokkeista ja ohjeet miten sellainen tehdään. Kukin sai tehdä oman versionsa ja lopuksi valitsimme parhaiten sopivat mallit työpajaan.

 

kiertoon_triennale00
Ensimmäiset protot tehtiin paperista
kiertoon_triennale_01
Tohinaa! Nahka taipuu erilaisiksi pidikkeiksi

 

Ennen varsinaista työpajaa (joka pidettiin siis lauantaina) olimme kuuntelemassa perjantaina mielenkiintoisia luentoja ja esittelemässä kiertoon-hanketta Design Triennale Kuopio-tapahtumassa. Jee!

 

triennale7
Esittelypiste Design Triennale Kuopio-tapahtumassa

 

Varsinainen Design Triennale Marketissa oleva työpaja meni vauhdikkaasti. Kävijöitä tuli sopivana virtana, eikä tylsää päässyt olemaan kertaakaan!

 

triennale5
Infoa ja designpidikkeitä muotoiluakatemialla
triennale6
Super-Niina veti työpajaa aamusta iltapäivään asti
triennale1
Eräs työpajassa vieraillut innostui tekemään koko perheelle pidikkeet, mahtista!
triennale4
Näitä tarvittiin – erityisesti kahvia

 

Meillä oli myös äänestyspiste, jossa jokainen sai äänestää kuudesta Kuopion rakennuksesta lempparin, jonka haluaisi rakennuspalikoiksi.

 

triennale3
Ääni annettiin piirtämällä omakuva lempparivaihtoehdon viereen

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mahtava viikko takana!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s